Keitä me olemme
Olemme kaksi verkkokoulutuksista ja verkkoliiketoiminnan kehittämisestä inspiroituvaa kaverusta, jotka ovat tunteneet toisensa aina yläkouluikäisistä saakka.

Ilpo Tuononen
CEO
Vastaan siitä, että asiakkaat saavat projekteilleen parhaat mahdolliset resurssit (rahoitus, teknologia ja tekijät).

Eelis Eskelinen
CTO
Vastaan siitä, että alustaltamme löytyvät parhaat mahdolliset toiminnallisuudet ja se puksuttaa tasaisen varmasti ilman käyttökatkoja.
Ilpo on koulutuksen, sähköisen liiketoiminnan sekä myynnin ja markkinoinnin asiantuntija. Tehtyään pitkään valmennus- ja konsultointityötä muun muassa digimarkkinoinnin parissa hän alkoi joitakin vuosia sitten kiinnostua verkkokurssibisneksen kehittämisen mahdollisuuksista oman osaamisensa tuotteistamiseen ja jakamiseen. Sopivaa koulutusalustaa ei kuitenkaan tuntunut löytyvän. Niinpä Ilpo päätteli, että sellainen pitäisi kehittää itse.
Eelis taas on rakentanut verkkosivustoja, verkkokauppoja ja sähköisiä oppimisympäristöjä yli 20 vuoden ajan. Hänelle on kertynyt alan kokemusta monipuolisesti niin viestintä- ja markkinointitoimistoista kuin ohjelmistoyrityksistä ja yksinyrittäjänäkin.
Joitakin vuosia sitten päätimme lopulta rakentaa toimivan ja erilaisiin tarpeisiin soveltuvan verkkokurssialustan yhdessä. Näin sai alkunsa yhteinen yrityksemme Verkkokurssitehdas Oy. Pian kehittämästämme alustasta alkoivat kiinnostua myös muut kouluttajat, valmentajat ja eri alojen asiantuntijat. Nykyisin näemmekin tehtäväksemme auttaa suomalaisia koulutus- ja asiantuntijaorganisaatioita rakentamaan osaamisensa varaan rakentuvaa, kasvavaa ja menestyksekästä koulutusbisnestä verkkoon.
MISSIOMME
Autamme asiakasta rakentamaan menestyvän verkkokoulutusbisneksen. Kasvamme ja kehitymme yhdessä asiakkaan kanssa.
ARVOMME
Asiakaskeskeisyys
Ammattitaito
Henkilökohtaisuus
Luotettavuus
Yhdessä tekeminen